Kävin eilen Bratislavassa kahden kreikkalaisen (Antonis ja Maria), kahden espanjalaisen (Jorge ja Rubén) ja kahden ranskalaisen (Nicolas ja Anatol) kanssa. Vain Nicolas oli aiemmin käynyt kaupungissa, me muut olimme jättäneet Tsekkoslovakian toisen pääkaupungin viimetinkaan reissullamme.

Bratislavan vanha kaupunki on sokkeloinen pienten katujen suma, jossa on kovin vähän varsinaisia nähtävyyksiä ja enemmän labyrinttifiilistelyä. Jonkinmoiseksi nähtävyydeksi tosin voinee laskea hauskat patsaat, joita parin korttelin säteellä on useita...

"Man at Work". Patsaan yllä oli kolmiotienviitta, jossa tosiaan luki "Men at Work".

Paparazzi. Näiden kahden patsaan lisäksi ranskalainen Napoleonin aikainen sotilas nojasi puiston penkkiin, knallipäinen äijä heilutteli hattuaan ja kaupungintalon edessä sotilas seisoi vahdissa.

Sain tietää vasta Bratislavassa, miksi julkisia oli mennyt niin huonosti aamulla: on kansallinen vapaapäivä Natsien kukistumisen kunniaksi! Niinpä paikallisella "Jee neukut vapautti Bratislavan" -patsaalla oli kukkia, vanhoja hyvin tärkeän näköisiä äijiä, mustia autoja, henkivartijoita ja televisiokamerat poikineen.

Vähän aikaa poikkoiltuamme sain ovelasti houkuteltua porukan mukanani jokiristeilytoimistoon. Laivaretki Devíniin maksoi opiskelijahintaisena 4,95 euroa per henki, joten päätimme jonkin aikaa emmittyämme viettää iltapäivämme joella. Tämän jälkeen suuntasimme kaupungin suurimmalle linnalle, joka oli yltä päältä paketissa remontin takia.

Ei se mitään, ylhäältä oli silti hienot näkymät muualle ympäristöön... Suoraan linnan vieressä on Bratislavan "uusi silta", kommunistiaikainen ihmeellinen hökötys, joka muistuttaa lähinnä tolpan nokkaan laskeutunutta UFOa.

Vähän kauempana taas näkyi kokonainen tuulimyllyarmeija...

Hieman karttaa tiirailtua selvisi syykin: Mahdollisesti Euroopan tuulivoimamyönteisin maa Itävalta oli suoraan edessä päin kolmen kilometrin päässä ja horisontin tuulimyllyt sijaitsivat siellä.

Linnan ja lounaan jälkeen olikin aika risteilylle. Pienen etsiskelyn jälkeen löysimme noin Suomenlinnan lautan kokoisen aluksen, jonka yläkannella oli istumapaikkoja. Kuvassa Rubén ja Maria sekä UFO-sillan alapuoliset graffitit. Matka ylävirtaan kesti yli tunnin, kun taas alavirtaan tultiin puolessa tunnissa.

Bratislava jäi joella nopeasti taakse, ja suurimman osan matkasta seurasimme joen kummallakin puolella rauhallista luontoa. Jonkin verran näkyi retkeilijöitä, telttoja, kanootteja ja soutuveneitä.

Lähes koko matkan ajan Antonis (oikealla) opetti Nicolas'lle kreikkaa. Itse taas laitoin kuulokkeet päähän ja keskityin kirjaan auringon paistaessa ja pienen tuulenvireen käydessä. Lämpötila varjossa oli ehkä 27C.

Perillä upeat Devínin linnan rauniot nousivat yläpuolellemme. Valitettavasti olimme sen verran myöhään liikkeellä, että emme päässet sisään linnaan (tai näkymiä tarkastelemaan), mutta sen sijaan tutkimme linnaa ulkoa päin jonkin aikaa ja tämän jälkeen päätimme katsella vähän ympäröivää Devínin kylää. Löysimme paikan, joka mainitsi olevansa "Art Gallery and Cafe". Kun astuimme portista sisälle puutarhaan, innokas ikäisemme mies ponnahti pystyyn ja pyysi saada maistattaa meillä paikallisia viinejä. Ihmeelliset litkut maistuivat lähinnä joltain marjalikööriltä, mutta välimeren porukkaan se jostain syystä upposi, ja mukaan lähti pullo paikallisia tuotteita. Käväisimme myös taidegalleriassa, joka löytyi talon sisältä, ja koko ajan olimme ainoat asiakkaat.

Takaisin kävellessämme Rubén onnistui nyrjäyttämään nilkkansa sellaiseen kuntoon, että hän pääsi liikkumaan lähinnä vahvasti tuettuna tai kannettuna. Bratislavaan päästessämme kello oli vähän yli kuusi, mutta juna lähti sunnuntaiaikataulujen takia vasta yhdeltätoista illalla. Niinpä päädyimme Formula1-henkiseen kahvilaan istuskelemaan ja tämän jälkeen Slovak Pubiin, jossa nautimme paikallista ruokaa, joka ei paljoa eronnut tsekkiläisestä. Pubi oli hauskasti opiskelijamyönteinen, sillä pubin itse tuottamaa olutta ei myyty muille kuin yliopisto-opiskelijoille, ja tenttikausien aikaan klo 11-12 ja 15-16 pubista olisi saanut ilmaisen keiton ja pienen limun, jos pystyi todistamaan käyneensä tentissä saman päivän aikana. Pubissa myös tapasimme Tomasin, Anatolin slovakkikaverin, joka opiskeli Brnossa mutta oli käymässä vanhempiensa luona.

Vasemmalta Tomas, Antonis, Rubén, Maria, Nicolas ja Jorge odottelemassa juna-asemalla. Tulimme nimittäin asemalle hyvissä ajoin yli puoli tuntia ennen junan lähtöä vain huomataksemme, että juna oli 25 minuuttia myöhässä. Mikään paikka ei enää ollut auki, joten istuimme tunnin aseman kylmillä rappusilla. Sain viihdyttää porukkaa kertomuksella suomalaisista jääteistä ("Your sea freezes?! A road on ice?!? How do you brake on ice!") sekä nastarenkaista ("How can there be metal in the tire? Won't it break?").

Junaan noustuamme löysimme ensimmäisenä vaunut, jotka olivat matkalla Puolaan, ja sen jälkeen vaunut, jotka pysähtyivät jo Breclavissa. Vihdoin konduktööri neuvoi meidät vaihtamaan Breclavissa junan toiseen päähän, josta löytyisivät Brnon vaunut. Kyseisissä vaunuissa oli vain yksi ongelma: ne haisivat järkyttävästi jalkahieltä, koska jokaisessa kopissa joku vanha äijä oli ottanut kengät pois jalasta ja rötkötti vähintään kahdella penkillä. Olimme onnellisia päästessämme vihdoin Brnoon puoli kahden maissa, vaikka jouduimmekin odottelemaan yöbussia vielä puoli tuntia. Sänky ei ole koskaan tuntunut niin mukavalta kuin eilen.