En ole kirjoittanut mitään blogiin aiemmin tällä viikolla, koska on tuntunut, että ensin pitäisi kertoa viikonlopun reissusta, ja kuvien sorttaamiseen on mennyt aikaa. Maanantaina oli Eppin synttärit, jossa tapasi taas vaihtareita, joita ei ole ennen nähnyt. Tiistaina kävin koulussa ja shoppailemassa sekä katsomassa, kun jenkkivaihtari nolaa itsensä (varmaan tajuamatta sitä itse) kertomalla "omasta maastaan" eli itsestään ja kotikaupunkinsa shoppailumestoista ja jalkapallotähdistä. Eilen kävin elokuvissa katsomassa Watchmen sekä bileissä, jossa sai ilmaisen "hairstylingin", eli kampaajat tekivät tupeerauskampauksia ja sotkivat ne glitteriin. Tänään teimme Eppin ja Villen kanssa lihapullia, perunamuusia ja ruskeaa kastiketta kunnon suomalaiseestiläiseen tyyliin, ja Villen kommentti oli osuva: "Tämä on varmaan parasta ruokaa, mitä olen tässä maassa syönyt." Mutta siitä viikonlopusta...

Vuokrasimme siis viisistään auton (vasemmalta Ville, Epp Virosta, Marianne Norjasta ja Anna) ja lähdimme liikkeelle perjantai-iltana. Ensimmäinen pysähdys oli Jihlavan kaupunki, jonka ihan mukavan näköinen vanha keskus oli täysin kuolleen oloinen, ja jossa ainoa positiivinen asia tuntui olevan löytämämme pienpanimo ja sen erikoisoluet.

Pienpanimon nimi oli Ježek eli siili. Siitä jatkoimme eteenpäin teitä pitkin, jotka olivat pieniä, valottomia ja täynnä vauvan kokoisia kuoppia, kohteenamme Kutná Hora, 20 000 asukkaan kaupunki. Emme olleet varanneet yösijoja etukäteen, koska ajattelimme maaliskuussa kaupungeista löytyvän tilaa, ja olimme oikeassa. Huoneet saatuamme lähdimme etsimään ruokapaikkaa, joka olisi vielä auki, ja löysimmekin maukasta meksikolaista tarjoavan ravintolan.

Seuraavana aamuna heräsimme aikaisin ja olimme heti yhdeksältä ennen turistiryhmien saapumista valmiina laskeutumaan Sedlicen luukirkkoon. Ympärillä olevan hautausmaan täyttyessä ruton ja uskonsotien ansiosta luita rahdattin sisälle kirkkoon säilytykseen, ja vuonna 1870 eräälle tsekkiläiselle puusepälle annettiiin vapaat kädet tehdä luista kirkolle sisustus. Tällöin kirkossa oli jopa 40 000 ihmisen luurangot.

...ja sisustushan siitä syntyi. Kattokruunussa on käytetty ihmisruumiin jokaista luuta, ja kattoja kiertää luunauhat.

Kirkon omistaneen Schwarzenbergin ruhtinassuvun vaakuna. Takana näkyy "ylijäämäluita" korkeassa pyramidissa.

Kappelissa pidetään jumalanpalvelus kahdesti vuodessa - toinen Halloweenina - jolloin nämä pääkallot saavat kynttilät sisäänsä.

Kutná Horan kaupungissa on myös yksi Tsekkien suurimmista katedraaleista, sillä kylä menestyi keskiajalla hopeaseppäkaupunkina. Nykyään tämä neogoottinen katedraali on UNESCOn maailmanperintölistalla. Rakennustyöt kestivät noin puoli vuosituhatta, sillä loppuvaiheessa alkuperäistä rakennusurakkaa kaupungista loppui hopea, ja katedraali jäi sadoiksi vuosiksi odottamaan.

Katedraalin seinämaalauksissa on vahvasti esillä hopeaseppien ja kaivostyöläisten elämä, ja katedraali onkin pyhitetty Pyhälle Barbaralle, kaivostyöläisten pyhimykselle.

Katedraalin katossa näkyy kaivostyöläisten eri kiltojen vaakunat.

Ihailtuamme vielä hetken näkymää katedraalilta Kutná Horan keskustaan lähdimme kohti matkamme pääkohdetta, Plzeňiä. Parin tunnin ajomatkan jälkeen löysimme kaupungin vanhasta keskustasta puoli korttelia keskustorilta majatalon, jossa viiden hengen asuinhuoneisto oli 100 euroa yöltä. Tämän jälkeen käppäilimme joen yli Plzeňin suurimmalle nähtävyydelle, eli...

...eräälle kuuluisalle panimolle. Pilsner Urquellin lisäksi panimo tuottaa mm. Gambrinusta ja Velkopovicky Kozelia. Oikeastaan sana "pilsner" tulee Plzeňin kaupungista, ja Pilsner Urquell tarkoittaa "Alkuperäinen Pilsner".

Tulimme paikalle sopivasti 15 minuuttia ennen englanninkielisen kierroksen alkua, joten emme joutuneet odottelemaan pitkään. Ensimmäisenä pysäkkinä kierroksella oli pullotus- ja pakkausosasto.

Valitettavasti pullotushihnoja oltiin juuri pesemässä, sillä samalla hihnastolla pullotetaan montaa eri olutmerkkiä, ja hihnat pestään merkkien välissä. Muuten hihnat pyörivät vuorokauden ympäri kaikkina päivinä viikossa, ja tunnissa hihnoilta virtaa ulos 120 000 puolen litran pulloa, jotka voidaan pakata monella eri tavalla. Kaukaisuudessa siinsi Urquell-laatikoita.

Seuraavaksi näimme elokuvan pilsnerin valmistuksesta sekä kiersimme vanhan panimotalon ja museon. Tämän jälkeen saavuimme uuteen panimotaloon (kuvassa), jossa valmistus oli käynnissä ja valvomossa istui kymmenhenkinen ryhmä labratakeissaan.

Tästä suuntasimme maan alle tunneleihin, joissa yhä valmistetaan pientä määrää pilsneriä alkuperäisin menetelmin. Syynä tähän on, että yhtiö haluaa jatkuvasti verrata modernisti tuotetun oluensa makua alkuperäiseen varsinkin valmistusprosessia muuttaessaan. Tämän lisäksi alkuperäisesti tuotettua olutta juotetaan turisteille - eli meille!

Olut oli suodattamatonta mutta tuoretta ja varsinkin kylmää, sillä kellareissa lämpötila on koko ajan alle 10 astetta.

Kierroksen jälkeen suuntasimme matkamuistomyymälään, josta minulle tarttui mukaan mm. Pilsner Urquell -mekko. Tästä jatkoimme Na Spilce -ravintolaan oluelle sekä myöhäiselle lounaalle.

Panimoilta palatessamme alkoi jo tulla pimeä, joten emme kiertäneet kovinkaan paljon hieman autiolta vaikuttavaa kaupunkia.

Sen sijaan löysimme ostoskeskuksesta biljardisalin, jonne jäimme pelaamaan tunniksi. Suomi vastaa muu maailma (tai ainakin Norja ja Eesti) -ottelussa Suomi voitti! Tämä tosin saattoi johtua siitä, että selkeästi parhaat pelaajat meistä olivat Anna ja Ville.

Seuraavana aamuna jatkoimme matkaa. Alkuperäinen tavoitteemme oli Karlovy Varyn kuumat lähteet, mutta poikkesimme hieman sivuun pieneen idylliseen Loketin kylään lähinnä sen goottilaistyylisen linnan takia.

Koska linna sijaitsi kukkulan päällä, sieltä oli upeat näkymät kaupunkiin.

Itse linnassa oli mielenkiintoiselta vaikuttavia näyttelyitä, joissa tosin menoa haittasi englanninkielisten tekstien lähes täydellinen puute. Löysimme valtavat määrät keskiaikaista irtaimistoa, pohjakaavoja eri rakennuksista, posliininäyttelyn sekä yhden lapsen luurangon, josta mistään meillä ei jälkikäteen ole havaintoa, mitä niiden oli tarkoitus meille viestiä.

Lisäksi linnassa oli kidutusnäyttely, josta juoksin kauhuissani ulos ensimmäisen vilkaisun jälkeen. Tämän jälkeen jatkoimme matkaamme 15 minuutin ajomatkan päässä sijaitsevaan Karlovy Varyyn.

Kaupungissa oli paljon kauniita rakennuksia sekä kalliin näköisiä hotelleja ja kylpylöitä. Meitä kiinnosti enemmän itse lähteet.

Lähteitä oli yhteensä 15, ja niiden vesi oli 30-70 asteen lämpöistä lähteestä riippuen. Paikalliset ja asiaan vihkiytyneet turistit nauttivat vettä innoissaan sen terveysvaikutuksista, meistä rikkipitoinen vesi oli yksinkertaisesti todella pahaa.

Lähteet oli kuitenkin sijoitettu kauniiden pylväikköjen suojaan. Tässä puistopylväikkö...

...sekä myllypylväikkö. Emme mekään tajunneet, miksi "mylly", se vain on.

Ensimmäinen lähde oli ainoa, joka oikeasti sylki vettä, mutta tästä lähteestä vettä tuli epäsäännöllisesti jopa 15 metrin korkeuteen. Ympärille rakennetussa rakennuksessa vanhat ihmiset istuivat hengittämässä tervehdyttävää vesihöyryä. Jos minulta kysytään, vaikuttaa aika humpuukilta, koska vesihöyryä ei edes ollut mainittavasti.

Kaupungin kierrettyämme lähdimme vihdoin pitkälle kotimatkalle. Vaikka olimme maksaneet oikeudesta käyttää kuskina ketä tahansa, Epp oli kuskinamme koko viikonlopun: hän on ainoa, joka oikeasti piti ajamisesta. Paluumatkalla päätimme mennä käymään johonkin pieneen paikallispubiin, joten poikkesimme sivuun moottoritieltä, ajoimme pimeitä kärrypolkuja pitkin 5km keskelle ei mitään, ja käskimme GPS:mme ohjata meidät lähimpään ravintolaan. Löysimme kylän, jossa asui alle 100 henkeä, ja sen keskeltä kyltittömän rakennuksen, jonka sisältä löytyi 15 vanhaa herraa oluella sekä huomattavan hämmästyneen näköinen baarimikko. Pikaisen tauon jälkeen jatkoimme matkaa ja olimme lopulta perillä Brnossa kymmenen maissa illalla.